Kunnanvaltuusto hyväksyi valtuustokauden Kuntastrategian, lopulta neuvottelutauon jälkeen yksimielisesti muutamin lisäyksin. Vahvan lasten ja nuorten painopisteen lisäksi tulee myös edistää ikäihmisten ja erityisryhmien hyvinvointia, ja toisena lisäyksenä joukkoliikenteen parantaminen – nämä olimme nostaneet esille myös ryhmäpuheenvuorossamme.
Sirkka Rousun esittämässä ryhmäpuheenvuorossa korostettiin toimeenpanon merkitystä, kun konkreettiset keskeiset toimenpiteet strategiatekstistä puuttuvat. Toimeenpanoon vaikuttavaa myös resurssit, ja kunnanhallituksen talouarvioesitys tulisi edellyttämään käyttötalousmenojen leikkaamista yli 2 miljoonalla eurolla, jo aiemmille ja tuleville vuosille tehtyjen Nuuka-sopeutusleikkausten lisäksi. Kun strategian tavoitteet ovat korkealla, on vaara ettei niihin ylletä supistuvilla voimavaroilla.
Kunta tarvitsee myös yhtä valtuustokautta pidemmälle suuntaavan vision millainen kunta haluamme olla esim. 20 vuoden päästä. – lue SDP-ryhmän puheenvuoro tästä.
Asialistalla oli myös vastaus valtuustoryhmämme puheenjohtajan Harri Lepolahden valtuustoaloitteeseen koskien nuorten kesätyöpaikkojen ja TET-harjoittelupaikkojen kokoamisesta kunnan sivuille – aloitteen oli allekirjoittanut lähes koko valtuusto, ja aloite ja siihen saatu vastaus saikin kiitosta.
Valtuustoryhmät hyväksyivät myös valtuustosopimuksen – lue lisää uutisesta.
Kokousaikataulut vuodelle 2026 eivät sisällä aikataulutusmuutosta, jossa olisi saatu hiukan enemmän aikaa ryhmien omalle sekä ryhmien väliselle yhteistyölle valtuustokokouksessa päätettäväksi tulevista asioista: kyselytunti jo edellisellä viikolla esim. torstaina ja valtuusto seuraavana keskiviikkona. Muutoksen tarpeesta oli keskusteltu useaan otteeseen – muutos parantaisi poliittista yhteistyötä ja johtamista. Nyt kyselytunti ja ryhmien omat kokoukset ovat edelleen maanantaina ja valtuuston kokous keskiviikkona. Ryhmien välisille keskusteluilla jää tässä niukasti aikaa, samoin mm. ryhmäpuheenvuorojen kirjoittamiselle. – Tässäkin kokouksessa tarvittiin ryhmille neuvottelutaukoja, mikä teki näkyväksi miksi muutosta olisi tarvittu.
Lue kunnan tiedote valtuuston päätöksistä
Linkki kunnanvaltuuston asialistaan


