Hyvinvointialueen vaaliohjelma

Ohjelma PDF:nä

Hyvinvoinnin seuraava askel 

Hyvinvointialueemme jatkaa Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän sekä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen jo rakentaman työn pohjalta. Meidän ei tarvitse täällä aloittaa alusta, vaan voimme keskittyä yhdessä parantamaan ja kehittämään toimintaa. Vuoden 2023 alusta meillä on töissä reilut 4000 ammattilaista huolehtimassa alueen 200 000 asukkaan palveluista. 

Osaava henkilöstö on tärkein resurssimme ja lasten ja nuorten hyvinvointi on perustamme. Rakennamme yhteistä tarinaamme asukkaiden kanssa –  moni asia on meillä jo hyvin.

Sosialidemokraattien aluevaltuutetut edistävät tavoitteiden toteuttamista – ihmislähtöisesti ja ihmisten kanssa ratkaisuja etsien.

Palvelut läheltä ja riittävinä oikeaan aikaan

Pääsen hoidon ja palvelutarpeen arviointiin viiveettä olipa kyse fyysisestä vaivasta tai mielenhyvinvoinnista. Hoidontarpeeni arvioidaan samana päivänä, kun otan yhteyttä ja kiireettömään hoitoon pääsen viimeistään seitsemän päivän kuluessa. Hoito- ja kuntoutuspolku toteutuu tarpeideni mukaan joustavasti. Olen saanut opastusta omahoitooni.

Palvelupisteet sijaitsevat helppojen kulkuyhteyksien päässä. Edistämme alueellisen asiointiliikenteen käynnistymistä. Soveltuvia erikoissairaanhoidon palveluja on saatavilla hyvinvointialueen palvelupisteissä, liikkuvina palveluina ja ihmisen arkiympäristöön tuotuina, kuten päivähoitoon, kouluun tai kotiin esimerkiksi kotisairaalana. Tästä huolehdimme yhteistyössä meille tutun HUS-Hyvinkään erikoissairaanhoidon kanssa.

Huolenpito osaavasta henkilöstöstämme ja hyvä johtaminen

Voin työskennellä hyvän johdon ja tiimin kanssa. Kehitämme työtä yhdessä. Minua kuunnellaan ja voin vaikuttaa palvelujen ja työskentelymme parantamiseen. Työmääräni on kohtuullinen. Työnantaja tukee hyvinvointiani ja jaksamistani sekä maksaa tehtävän ja osaamiseni mukaista palkkaa. 

Palkkojen harmonisointi toteutuu oikeudenmukaisesti ja siihen on varattu riittävät määrärahat. Henkilöstö on mukana hyvinvointialueen päätöksenteossa. Kannan oman vastuuni meidän yhteisestä työstä, josta voin olla ylpeä. Hyvinvointialueen yhteisöä johdetaan ihmiset edellä ja heidän kanssaan. 

Koronapandemia on kuormittanut kaikkia. Henkilöstöä tuetaan toimivalla työterveyshuollolla, ja myös liikunnan ja kulttuurin avulla. Löydämme ratkaisuja syntyneen hoito- ja palveluvelan resurssointiin.

Elämäntilanteeni ja tarpeeni otetaan huomioon palveluissa

Saan yhteyden vaivattomasti terveydenhuollon hoitovastaavaani tai sosiaalipalveluissa omatyöntekijääni, ja siten kuin minulle on mahdollista – puhelimella, asioimalla toimipisteessä, nettipalveluna. Voin myös valita sähköisen tai etäpalvelun, ja niiden käyttämiseen saan neuvoja ja tukea.

Hoito ja palvelut suunnitellaan kanssani. Olen saanut perheelleni tukea kotiin ja perhekeskuksesta. Myös nuoreni on saanut apua nuorisoasemalta. Silloin kun arkeni esimerkiksi vamman tai sairauden johdosta on suuresti riippuvainen palvelujen toimivuudesta, tämä varmistetaan kanssani huolella.

Ikääntyessäni saan tukea arkeni sujumiseen. Kotihoito ja -hoiva sekä omaishoito toteutuvat tarpeideni mukaan. Tiedän, että omaishoitajien hyvinvointia ja jaksamista meillä tuetaan. Kun tarvitsen tehostettua hoivaa tai palveluasunnon, se löytyy kotikunnastani.  

Monipuoliset palvelut muodostavat tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden

Palvelujen verkostossamme julkiset, yksityiset ja yhteisöjen tuottamat palvelut toimivat minun hyväkseni. Toiminnan laatu, oikea-aikaisuus ja riittävyys syntyvät kumppanuudella. Jokaista toimijaa tarvitaan ja arvostetaan.  

Hyvinvointialueella edistetään asukkaiden hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä toimivilla  ja ongelmia ennalta ehkäisevillä palveluilla sekä ennakoivilla ratkaisuilla yhdessä järjestöjen, kuntien ja ihmisten kanssa. Palvelut ovat esteettömiä ja saavutettavissa. Ns. matalan kynnyksen palveluilla mahdollistetaan varhainen tuki. Hyvinvointialueella torjumme digitalisaation tuomaa eriarvoisuutta. 

Tieto toiminnan vaikuttavuudesta ja kokemukset palvelusta ohjaavat hyvinvointipolitiikkamme kehittämistä. Meillä tuloksena toiminnasta syntyy terveyttä ja hyvinvointia ihmisille. Palvelut toteutuvat vaikuttavasti ja yhteiset määrärahat käytetään tehokkaasti ja vastuullisesti. 

Arki on turvallista ja avunsaanti hätätilanteissa on viiveetöntä

Pelastuspalvelut nimensä mukaisesti pelastavat: onnettomuustilanteissa pelastusyksikkö pääsee paikalle viiveettä. Turvallista arkea rakennamme yhteistyössä ammattilaisten, sopimuspalokuntien ja ensihuollon toimijoiden sekä asukkaiden kanssa. Pelastustoimen rooli onnettomuuksien ennaltaehkäisyssä ja poikkeusoloihin varautumisessa on merkittävä.

Asukkaat ovat ohjaksissa

Hyvinvointialueen asukkaana pääsen mukaan toiminnan ja palvelujen kehittämiseen. Saan tietoa ja voin osallistua mahdollisuuksieni mukaan. Koen, että tulen kuulluksi ja ajatukseni ja ideani otetaan huomioon. 

Hyvinvointialue aidosti edistää erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Asiakasraadit ja kehittäjäasukkaiden toiminta on merkityksellistä. Vanhus- ja vammaisneuvostojen sekä nuorisovaltuuston osaaminen ja toiminta ovat luonteva osa toimintaa ja yhteistä kehittämistä. 

Osallisuus on hyvinvointialueen yhteisömme perusarvo.